Historia
Imatran Immet on syksyllä 2008 perustettu imatralainen naiskuoro, jossa laulaa lähes 40 naista. Kuoron perusti ja sitä johtaa MuM Hanna Saarela (synt. 1977). Imatran Immet on Sulasolin - Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton - jäsenkuoro.
Syksyllä 2019 Impien alaisuuteen perustettiin lapsi- ja nuorisokuoro Vuoksen Neiet, joka tekee yhteistyötä naiskuoron kanssa sekä valmistaa omia konserttejaan. Saarela johtaa myös tätä kuoroa. Vuoksen Neiet -lapsi- ja nuorisokuorossa laulaa noin parikymmentä 7-19 -vuotiasta. Kouluikäisten harjoitus on jakautuu pienempien ja isompien omiin harjoituksiin, osin harjoitellaan ryhmät yhdessä. Näin eri-ikäiset voivat laulaa sekä yhteistä ohjelmistoa että ikäkauden huomioivaa omaa laulumateriaalia. Lapsi- ja nuorisokuorossa harjoitellaan ohjelmiston lisäksi paljon ilmaisullisia asioita sekä improvisaatiota. Syksyllä 2022 kuorossa aloitti lisäksi uusi 4–6 -vuotiaiden kuorokerhoryhmä, johon voi osallistua yhdessä aikuisen kanssa. Alle kouluikäisten ryhmään ei ole pääsykokeita. Vuoksen Neiet on myös Sulasolin jäsenkuoro.
Naiskuoro Imatran Impien ohjelmiston valitaan kappaleita aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Ohjelmiston perusrunko muodostuu kuitenkin imatralaisen Samuli Saarelan sävellyksistä ja sovituksista. Kuoro järjestää isompia konsertteja yleensä kerran vuodessa. Lisäksi on pienempiä esiintymisiä sekä koko kuoron että lukuisten pienryhmien voimin. Perinteinä mainittakoon joululauluiskut Imatran keskustan liikkeisiin ja kadulle joulun alla sekä keväinen sukkanauhaperformanssi, jolloin Taisto Martiskaisen veistämä Imatran Immen patsas Imatran Patopuistossa saa vappunauhansa. Tätä tehtävää varten valitaan vuosittain reisivastaava. Vuoksen Neiet -kuoron oma vappuperinne "Vappupusu" toteutui ensi kerran keväällä 2022 Koskipuiston leikkipaikan Poika ja sammakko -patsaan äärellä.
Imatran Immet ja Vuoksen Neiet kokeilevat rohkeasti eri ilmaisukeinoja ja uudistavat käsitystä kuorokonsertista. Naiskuoron tavaramerkkinä ovat näytelmälliset konsertit. Näissä on ollut mukana vierailevia näyttelijöitä ja tanssijoita, ohjaajia, käsikirjoittajia ja koreografeja. Koronapandemian myötä kuoro on kunnostautunut myös erilaisten musiikkivideoiden valmistajana.
Seuraavaksi lista tärkeimmistä näytelmällisistä konserteista:
2011 Satumetsän tiellä - käsikirjoitus ja ohjaus: Henna Laitinen (yhteistyössä Lappeenrannan Naislaulajien kanssa)
2012-13 Imatran Impi - tarina ylikuohuvasta rakkaudesta - käsikirjoitus: Teemu Salohalme, ohjaus: Johanna Juslin
2013 Se, mikä joulun tuo - käsikirjoitus ja ohjaus: Marika Kesseli
2014 Puhu minulle, hiljaisuus - käsikirjoitus ja ohjaus: Marika Kesseli
2015 Impien pikkujoulut - käsikirjoitus: Anne Kautonen, ohjaus: Katja Paakki
2016 Enkeleitä - käsikirjoitus: Anne Kautonen, ohjaus: Katja Paakki
2017 Kolme tarinaa koskesta - käsikirjoitus: Marika Kesseli, ohjaus: Katja Paakki
2018: Jo kymmenen vuotta Impenä! - käsikirjoitus Laitinen-Salohalme-Kesseli-Immet, ohjaus: Johanna Juslin
2019: Suklaan kosketus - musiikkivideo, ohjaus, kuvaus ja editointi: Sami Sivonen, drone-kuvat: Pasi Määttänen, äänitys: Kari Hyvärinen/Kaakonkulman Ääni; Suklaan kosketus -kappaleen säv. ja san. Samuli Saarela
2021: Tonttuovi - käsikirjoitus Anne Kautonen, ohjaus Johanna Juslin, mukana myös Tanssistudio Jami ja Anne Suomalainen (Esitystä tuki Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto)
2023 Karelia-salissa: Marjatta Pokela: Mörrimöykyn suvi, ohjaus Lauri Haltsonen; Vuoksen Neiet yhteistyössä Virta-opiston ja Tanssistudio Jamion kanssa
Imatran Immet -kuorolle myönnettiin syksyllä 2017 Imatran kaupungin Taidepalkinto. Palkinnolla haluttiin "korostaa kuoron tekemää merkittävää työtä Imatran musiikkielämän kehittämisessä ja elävöittämisessä". Kuoroa haluttiin myös kiittää haasteisiin tarttumisesta ja jalkautumisesta konserttisalien ulkopuolelle mm. joulunalusaikana ja erilaisissa tilaisuuksissa eri puolilla kaupunkia.
Kesällä 2020 Immet valittiin yhdeksi viidestä voittajasta Helenin (Helsingin Energian) järjestämässä Hyvän energian seura -kilpailussa. Kilpailuun liittyvät videot ovat nähtävillä Impien YouTube-kanavalla sekä Facebookissa.
Imatran Impien logon on suunnitellut kuvataiteilija Leena Kleemola. Vuoksen Neiet -kuoron logo on Attila Szabón (2021) suunnittelema.
Keväällä 2013 kuorollamme oli kunnia toimia Lappeenrannan Naislaulajien kanssa Naiskuoropäivien emäntäkuorona.